ALL3D

Rugbyfinaalit 2017 Ennakko

By
Updated: syyskuu 29, 2017

Porissa siis pelataan lauantaina 30.9 SuomiRugbyn vuotuinen finaalipäivä. Ohjelmassa on Miesten 2divarin, 1divarin ja SM-sarjan finaalit, sekä naisten SM-finaali. 2017 on ensimmäinen kerta kun finaalipäivänä pelataan 4 ottelua, joten pelit alkavat miesten 2divarin finaalilla jo klo.10.00. Siitä kahden tunnin välein on tiedossa lisää rugbyotteluita.

 

Miesten 2divarin Finaali klo. 10.00 Pori vs Joensuu

Ottelut alkavat siis jo aamupäivällä kun finaalipäivän isäntä kohtaa 2divarin finaalissa itälohkon ykkösen, Karjala Rugbyn Joensuusta. Tämä ottelupari on siitä mielenkiintoinen, että joukkueet ovat kohdanneet vain kerran aikaisemmin. Kaikki muut finaaleissa pelaavat joukkueet ovat toisilleen todella tuttuja, pelaavathan muut joukkueet jo kolmannen kerran vastakkain tällä kaudella. Pori ja Joensuu taasen ovat toisilleen sangen outoja, ainoa edellinen peli kesältä 2015 päättyi Porin vierasvoittoon 12-40. Tuosta pelistä molemmat joukkueet ovat kuitenkin muuttuneet paljon, esimerkiksi Porilla on aloituskokoonpanossa 7 pelaajaa jotka pelasivat Joensuuta vastaan 2015, ja saamiemme tietojen mukaan myös Joensuu on aika paljon uudistunut.

Joensuun kapteeni, Pasi Hirvonen, näkee finaalipaikan jatkumona hyvin sujuneelle kaudelle. ’Tavoitteena oli kauden alusta lähtien päästä finaaliin. Pelaajapakkamme on aikaisempia kausia kokeneempaa. Lisäksi joukkueen yhtenäisyys ja hyvä yhteishenki ovat siivittäneet pelaamistamme tällä kaudella’. Kuten varmasti kaikki muutkin Suomen rugbyanalyytikot, myöskään Hirvonen ei pysty kovin syvää luotaavaa analyysia joukkueiden voimasuhteista tekemään. ’Joitain muistikuvia vuoden 2015 pelistä on, mutta siitä on jo aikaa. Porin vahvuuksia lienevät iso pelaajarinki ja kokemus rugbysta, mutta Joensuullakin on monta hyvää pelaajaa’.

Porin pelaaja/valmentaja Jono Kyffinin kommentit tulevasta pelistä seurailevat aika samoja ratoja kuin Hirvosen kommentit. ’Kautemme on ollut menestys. Erityisesti uusina mukaan tulleet pelaajat ovat ottaneet hyvin roolia, ja joukkueessa on jopa tervettä kilpailua pelipaikoista’.

Porin ja Joensuun voimasuhteista on siis vaikea sanoa mitään. Kummallakin joukkueella on muutama pelaaja loukkaantuneena, mutta paikkaajia on löytynyt hyvin. Pori saa jalkeille täyden 23 pelaajan nipun ja penkiltäkin löytyy tarvittaessa apuja. Joensuun tilanne ei ole ihan niin hyvä, mutta muutaman vaihtopelaajan hekin saavat penkille.

Seuraa häntä: Porin numerolla 7 pelaava Riku Kukkonen on entinen Joensuun pelaaja. Mies muutti Poriin töiden perässä ja vajaassa vuodessa on Hassisen kone levylautasella vaihtunut Dingoon, Yöhön ja Mambaan. Lisäksi Joensuun KiekkoPoikien kausikortti on vaihtunut Porin Ässien vastaavaan. Osaa Riku myös pelata, ja flänkkerin tontilta sekoittaa hyvin vastustajan peliä ja pöllii palloja.

Arvio: Porin vaihtopenkki ja kokemus 15peleistä vievät kotijoukkueen voittoon ja 1divariin. Pori voittaa tiukan pelin.

 

Miesten 1divarin Finaali klo.12.00 Tallinna vs Tampere

Päivän toisessa ottelussa kohtaavat miesten ykkösdivarin kaksi kärkijoukkuetta, Tallinna ja Tampere. Tästä ottelusta on odotettavissa äärimmäisen tasainen. Kummatkin voittivat toisensa vieraissa, joten mielenkiintoista nähdä miten ottelu etenee puolueettomalla kentällä. Tallinna ja Tampere aloittivat 1divarissa todella vahvasti. Isoja voittoja tuli alkukaudesta, mutta molempien tahti on ehkä hieman hiipunut loppukaudesta. Tallinna hävisi Tampereelle kotonaan ja Tampere koki yllätystappion Turulle runkosarjan lopulla. Myöskään välierät eivät olleet sellaista ilotulitusta kuin alkukaudella, ja molemmat joukkueet saivatkin tehdä kunnolla hommia ennen kuin Turku ja Espoo taipuivat.

Pelin alkuasetelmat ovat herkulliset. Kumpikin joukkue tähtää silmät kiiluen SM-sarjaan, ja molemmat myös uskovat siellä pärjäävänsä. Ensi kausi 1divarissa olisi kova kolaus molemmille joukkueille.

Joukkueiden pelistä ja vahvuuksista on vaikea sanoa mitään koska kummankaan joukkueen pelejä en ole tällä kaudella nähnyt. Tampereella on lyhyt matka Poriin, mutta saamiemme tiedustelutietojen mukaan Tallinnan pojat saapuvat Porin jo perjantaina, joten kummatkin joukkueet pääsevät otteluun hyvin levänneinä.

Arvio: Tallinna voittaa ja nousee SM-sarjaan.

 

Naisten SM-finaali klo.14.00, Helsinki vs Tampere

Naisten finaalissa kohtaavat kolmatta kertaa peräkkäin Helsinki ja Tampere. Nämä kaksi joukkuetta ovat hallinneet naisten 15sarjaa suvereenisti viime vuosina. Helsinki ei ole hävinnyt peliäkään parina viime vuotena ja Tampere on hävinnyt vain Helsingille. Molemmat joukkueet ovat koko kauden käytännössä valmistautuneet finaalia varten, kun muut joukkueet eivät oikein ole pysyneet näiden kahden vauhdissa.

Tampereen joukkue peittosi Turun välierissä hyvän esityksen jälkeen. Joukkue on varmasti pelillisesti kykenevä voittamaan mestaruuden, mutta henkinen puoli saattaa olla se mistä kiikastaa. Tampere on kaksi edellistä finaalia hävinnyt todella niukasti Helsingille. Jos nämä tappiot kutkuttavat vielä tamperelaisten takaraivossa, niin Helsinki on vahvoilla.

Helsinki on joukkue joka on tottunut voittamaan. Oli kyse sitten 7rugby tai 15rugbypeleistä, niin helsinkiläiset ovat voittaneet käytännössä kaikki pelinsä viimeisen kahden vuoden aikana. Jotkut joukkueet eivät osaa voittaa, mutta osaavatko helsinkiläiset hävitä? Henkinen yliote on varmasti Helsingin, mutta pelikentällä on silti toimittava. Välierävoitto Jyväskylää vastaan ei vakuuttanut. Jos otteet eivät siitä parane, niin Tampere on lähellä mestaruutta. Kokenut joukkue kuitenkin kääntänee pienen ruosteisuuden edukseen ja finaalissa nähdään eri HRC kuin välierässä.

Seuraa häntä: Pori Rugbyn perustajajäsen ja naisten joukkueen monivuotinen kapteeni, Kutri Nummelin, saapuu Poriin metsästämään kolmatta mestaruuttaan HRC:n riveissä. Työt veivät Kutrin Helsinkiin, mutta SM-finaali entisessä kotikaupungissa nostaa varmasti pelifiiliksen huippuunsa. Lisäksi Kutri tottui jo Porin vuosinaan terrorisoimaan Tampereen forwardeja.

Arvio: 2017 osat vihdoin vaihtuvat. Tampere nappaa tiukan pelin jälkeen historiansa ensimmäisen naisten suomenmestaruuden.

 

Miesten SM-finaali klo.16.00, Jyväskylä vs Helsinki

SM-finaalien arvolle on tottakai sopivaa, että viimeisenä otteluna pelataan todellinen herkkupala ja välierien perusteella huikea ottelu. Helsingin miehet hakevat kolmatta mestaruuttaan neljän vuoden sisään ja Jyväskylä taasen ensimmäistään yli kymmeneen vuoteen.

Aivan kuten Helsingin naisten joukkue, myös Hesan miehet ovat viime vuosien kestomenestyjiä suomirugbyssa. Vuodesta 2014 jatkunut finaaliputki sai myös tänä vuonna jatkoa kun paikallisvastustaja WRC kaatui välierässä suvereenin esityksen jälkeen. Siinä pelissä ei niinkään yllättänyt Helsingin voitto, vaan tapa millä se tuli. Runkosarjan ykkönen oli käytännössä vastaantulija koko pelin, ja alusta asti näytti siltä että HRC voittaa. Helsinki selviytyi viimeisenä SM-sarjan välieriin hieman kuoppaisen kauden jälkeen, mutta playoff-systeemissä on tietenkin tärkeää että voittaa ne oikeat pelit. Runkosarjassa HRC hävisi Jyväskylälle kahdesti, mutta viime viikonlopun perusteella niillä peleillä ei ole enää mitään merkitystä. Välierävoiton jälkeen HRC saapuu Poriin piukassa itseluottamusta, eikä ennakkosuosikki Jyväskylä varmasti pääse helpolla.

HRC:n hyvästä pelistä huolimatta, miesten finaalin ennakkosuosikiksi on pakko nostaa Jyväskylä. Joukkue on esiintynyt todella vahvasti tänä vuonna, eikä ole mitään syytä olettaa että tekemisen taso laskisi nyt kun plakkarissa on ensimmäinen finaalipaikka yli kymmeneen vuoteen.

Aivan kuten finaalivastustaja, myös JRC on ollut suomirugbyn kestomenestyjiä viime vuosina. Finaalipaikka on vaan karannut aikaisemmin muutamaan todella niukkaan välierätappioon. Tänä vuonna Jyväskylä on kuitenkin valmis. Joukkue jyräsi niin vahvasti Porvoon ylitse välierän toisella puoliskolla, että edes itsevarmuutta uhkuva HRC ei kerkeä siihen junaan mukaan. Suomalaisen rugbyn ehkä kulunein sanonta on ollut ’Jyväskylällä on kyllä hyvät forwardit, voi kunpa niitten bäkkilinja olisi yhtä hyvä’. Tälla kaudella tuo sanonta on vihdoinkin voitu heittää romukoppaan. Jyväskylä jyrää vahvasti, sekä forwardeissa että bäkeissä.

Seuraa häntä: Jyväskylän numerolla 7 pelaava Matti Keränen on tehnyt tällä kaudella 10 pelissä huikeat 23 tryta. Sillä Matti voittaa runkosarjan pistepörssin ja hänen pelipaikallaan pelaavalla pelaajalla puhutaan todella kovasta suorituksesta. Pelissä mies pystyy parhaimmillaan lähes yksin sekoittamaan vastustajan pelin ja rosvoaa palloja vastustajalta jatkuvalla syötöllä.

Arvio: Jyväskylä jyrää toisella jaksolla väkisin mestaruuteen.

You must be logged in to post a comment Login